Mainos


Crewit
16 Tammikuu 2021 #1
Hei, olen itsekseni pohtinut tuota crew-asiaa. Tällä hetkellähän sivustolla toimii sekä Tukipalveluna ja crewinä Harmaahalla, joka hoitaa hommansa moitteettomasti ja missään nimessä ei ole mitään valittamista hänen työnteostaan. Päinvastoin enemmänkin kiittelemistä, hän kun on varmasti iso syy siihen, että Suomen tallini on vielä pystyssä. ---Jatkuu---
5 Maaliskuu 2021 #34

Päättykö tää keissi mitenkään?

18 Tammikuu 2021 #33

Hyvää keskustelua täällä ! Itsekin koen että harmaahalla on hoitanut tehtävää loistavasti, mutta mikäli aktiivisten jäsenien määrä lisääntyy niin samalla lisääntyy väistämättä crewien hommat ja mahdollisissa ongelmatilanteissa useampi ihminen puimaan näitä asioita ei missään nimessä olisi pahasta. Uskon myös että crewiksi pääseminen olisi monelle edelleen motivaattori aktivoitua entisestään!

18 Tammikuu 2021 #32

herättää paljonkin erilaisia ajatuksia. Kyllä mun mielestä noita crewien tehtäviä voisi esimerkiksi hieman kehittääkin. Toinen asia on myös se, että sivuston adminit eivät juurikaan suomen sivustolla pyöri, joten crewit ja tukipalvelu saavat näin tietynlaista vastuuta. Itselläni oikeastaan ainoa toive on se, että sivusto jatkaisi pyörimistään miellyttävänä paikkana jokaiselle ja saataisiin lisää aktiivisia käyttäjiä

18 Tammikuu 2021 #31
Vastaus tähän puheenvuoroon:
#30 Olisihan se ihan kiva saada pari lisä crewiä tänne niin yhden ei välttämättä tarvitsisi käydä täällä joka päivä, jos ihmiset kokevat että tänne kaivattaisiin heitä lisää. Kovin monelle tuskin on tarvetta (ehkä yksi tai kaksi, näin se on lähivuosina oikeastaan ollut). Oli crewinä joskus aikoinaan vissiin parikin vuotta, eikä hommiin kuulunut paljon muuta kuin kuvien hyväskymistä, jäsenien auttamista ongelmatilanteissa ja valvoten että käyttäjät noudattavat sääntöjä. En muista että koskaan olisin ollut mukana missään sivustoon kuuluvassa päätöksen teossa, muuta kun ehkä sopivatko tietyt ihmiset crewiksi jne...mitkään isot päätökset eivät mielestäni kuulu creweille.
Winchester

Käytin tuolla aiemmin ehkä hieman virheellisesti tuota sanaa "isompi päätöksenteko". En siis tarkoita mitään maata mullistavia päätöksiä sivuston suhteen, vaan esimerkiksi just tuota uusien crewien valintaa. Ja crewin tehtäviin ei varsinaisesti tietääkseni kuulu sivuston aktiivisuuden lisääminen, mutta uskon että se voi jollekin olla suurempi motivaatio tehdä asioita sivuston suhteen. Ja siinä olet oikeassa, että kovin monelle tuskin on tarvetta. Vähän hankala aihe tämä ja ymmärrettävästi

18 Tammikuu 2021 #30

Olisihan se ihan kiva saada pari lisä crewiä tänne niin yhden ei välttämättä tarvitsisi käydä täällä joka päivä, jos ihmiset kokevat että tänne kaivattaisiin heitä lisää. Kovin monelle tuskin on tarvetta (ehkä yksi tai kaksi, näin se on lähivuosina oikeastaan ollut). Oli crewinä joskus aikoinaan vissiin parikin vuotta, eikä hommiin kuulunut paljon muuta kuin kuvien hyväskymistä, jäsenien auttamista ongelmatilanteissa ja valvoten että käyttäjät noudattavat sääntöjä. En muista että koskaan olisin ollut mukana missään sivustoon kuuluvassa päätöksen teossa, muuta kun ehkä sopivatko tietyt ihmiset crewiksi jne...mitkään isot päätökset eivät mielestäni kuulu creweille.

18 Tammikuu 2021 #29

En kommentoi tekstiä muuten, mutta sen sanon että kyllä täällä on useita, jo vuosia aktiivisesti sivustolla käyneitä olen n. 3.5. Vuotta täällä nyt pyörinyt ja tilannetta seurannut, joten kyllä, on täällä useita aktiivisesti käyviä. En sano että jokainen olisi joka päivä super aktiivinen, mutta aktiivinen kuitenkin

17 Tammikuu 2021 #28

Mä aattelen asian niin, että mitä haittaa parista lisäcrewistä olisi? Jos se motivoisi/aktivoisi ihmisiä käymään täällä, niin sehän olisi vain plussaa. Jos joku kovasti tahtoisi crewiksi päästä, niin mielestäni olisi reilua, että siihen on olemassa mahdollisuus. Kunhan hakija on valmis sitoutumaan hommaan ja sopiva tehtävään. Ja haluun edelleen korostaa sitä, että sivusto on mun mielestä toiminut hyvin ja oikeudenmukaisesti näinkin. Mutta uusista muutoksistakin voi seurata jotain hyvää

17 Tammikuu 2021 #27

Mutta tämä on tosiaan vain minun mielipiteeni, ei välttämättä missään nimessä oikea ja kiva että saadaan täällä keskustelua ja myös kyseenalaistusta aiheeseen liittyen. Asiallinen keskustelu voi saada aikaan positiivisen muutoksen ja ehkä täällä jotkut jakavat minun ajatukseni ja jotkut eivät. Netin välityksellä ei aina ole niin helppo tuoda ajatuksiaan julki mutta toivottavasti tämä selvensi hiukan

17 Tammikuu 2021 #26
Vastaus tähän puheenvuoroon:
#25 Minkälaista vaihtelua se tuo sivustolle, jos joku toinen, kuin Lahna hyväksyy kuvia?
Minusta tuo taas kuulostaa siltä, että ajattelette Lahnan vievän mahdollisen päätöksenteon muilta sivuston jäseniltä ollessaan ainoa joka on Tukipalvelussa. Pahoittelen, jos olen väärässä.
En ole kuullut sitten vuoden 2011, että täällä tehtäisiin isoja päätöksiä. Ja jos tehtäisiin, se ei taitaisi olla enää kenenkään jäsenen hallussa.
Ruuhka-aikaan täällä on hädintuskin kymmentä jäsentä paikalla. Crewien pääsääntöinen tehtävä on pitää yllä sivuston turvallisuutta, sääntöjä ja auttaa tarvittaessa.
Voimmehan pyytää, että Crew tahdottaisiin ja sen valinnasta äänestettäisiin.
ruusunen

Kuten mainitsitkin crewin tehtäviin kuuluu paljon muutakin kun tuo kuvien hyväksyntä. Tuo crewiksin "pääseminen" todennäköisesti motivoisi tälläistä jäsentä antamaan enemmän sivustolle ja sitä kautta tulisi tuota vaihtelua. Itse pidän tuota kuvien hyväksyntää aika yhdentekevänä tähän aiheeseen liittyen eli se ei ole se minkä vuoksi lisää crewejä mielestäni tarvitaan. Aloituksessakin haetaan tuota tasapuolisuutta: periaatteessa kenenkään ei pitäisi yksin vastata sivustosta.

17 Tammikuu 2021 #25
Vastaus tähän puheenvuoroon:
#23 ... niin merkittävästä päätöksenteosta. Vaikka varmasti on siihen täysin kykenevä ja tekisi hyviä päätöksiä sen suhteen. Ideanahan on olla useampi crewi jotka yhdessä keskustelevat sivustoon liittyvistä asioista yms. :) Crewit on tällä sivustolla aina olleet tosi merkittävässä roolissa ja näkyviä sivuston jäseniä. <3
huvi_niitty

Minkälaista vaihtelua se tuo sivustolle, jos joku toinen, kuin Lahna hyväksyy kuvia? Minusta tuo taas kuulostaa siltä, että ajattelette Lahnan vievän mahdollisen päätöksenteon muilta sivuston jäseniltä ollessaan ainoa joka on Tukipalvelussa. Pahoittelen, jos olen väärässä. En ole kuullut sitten vuoden 2011, että täällä tehtäisiin isoja päätöksiä. Ja jos tehtäisiin, se ei taitaisi olla enää kenenkään jäsenen hallussa. Ruuhka-aikaan täällä on hädintuskin kymmentä jäsentä paikalla. Crewien pääsääntöinen tehtävä on pitää yllä sivuston turvallisuutta, sääntöjä ja auttaa tarvittaessa. Voimmehan pyytää, että Crew tahdottaisiin ja sen valinnasta äänestettäisiin.

17 Tammikuu 2021 #24

Ja kyllähän tuo että täällä useampi tyyppi sivustoa pyörittäisi, toisi tervetullutta vaihtelua sivustolle

17 Tammikuu 2021 #23

... niin merkittävästä päätöksenteosta. Vaikka varmasti on siihen täysin kykenevä ja tekisi hyviä päätöksiä sen suhteen. Ideanahan on olla useampi crewi jotka yhdessä keskustelevat sivustoon liittyvistä asioista yms. Crewit on tällä sivustolla aina olleet tosi merkittävässä roolissa ja näkyviä sivuston jäseniä.

17 Tammikuu 2021 #22
Vastaus tähän puheenvuoroon:
#21 Olen sitä mieltä myös, että yksi tai kaksi crewiä on tervetullut. Ei niinkään demokratian takia vaan, että on joku seuraajana jos Harmaahallalla kiire elämässään yllättää, ja virtuaalitallin pyörittäminen jää toiseksi.

Tallinissahan jokainen kyllä saa äänensä kuuluviin. Ei se, että olet crew tai ´´perus´´ tallijamppa muuta oikeutta sanoa mielipidettään tai ettei kyseistä henkilöä kuunneltaisiin. Niin kuin varmaan tästä Hirnahdus -keskustelusta huomaatte. : )
ruusunen

Kiitos sullekin Ruusunen keskusteluun osallistumisessa ja olet oikeassa siinä että täällä saa hyvin vapaasti keskustella ja sanoa mielipiteensä. Tuo sinun syysi lisäcreweille on myös tärkeä ja hyvä! Uskoisin että tässä keskustelussa puhutaan nimenomaan "isompaan" päätöksentekoon liittyvästä demokratiasta, ei niinkään mielipiteen vapaudesta. Käytännössä Harmaahalla ainoana crewinä esimerkiksi valitsisi tulevat crewit ja se ei ole kauhean tasapuolista, että yksi ihminen vastaisi....

17 Tammikuu 2021 #21

Olen sitä mieltä myös, että yksi tai kaksi crewiä on tervetullut. Ei niinkään demokratian takia vaan, että on joku seuraajana jos Harmaahallalla kiire elämässään yllättää, ja virtuaalitallin pyörittäminen jää toiseksi. Tallinissahan jokainen kyllä saa äänensä kuuluviin. Ei se, että olet crew tai "perus" tallijamppa muuta oikeutta sanoa mielipidettään tai ettei kyseistä henkilöä kuunneltaisiin. Niin kuin varmaan tästä Hirnahdus -keskustelusta huomaatte. : )

17 Tammikuu 2021 #20
17 Tammikuu 2021 #19

Erittäin hyvä pointti Fenririltä. Crew-hommiin kaivataan tosiaan toista henkilöä, joka Harmaahallan tavoin on aktiivinen, osaava ja ottaa homman tosissaan. Jos toinen crew tänne sivustolle saadaan, niin hänen pitäisi ehdottomasti olla etukäteen tietoinen siitä, mitä kaikkea crewin töihin kuuluu. Mulle on ainakin jääny vähän hämärän peittoon, että mitä kuvien hyväksymisen lisäksi hommaan kuuluu. Ehkä tätä työnkuvaa voisikin julkisesti avata hieman lisää jollakin tapaa?

17 Tammikuu 2021 #18

Mutta joka tapauksessa tärkeä aihe on tämä ja jäänyt pitkäksi ajaksi roikkumaankin

17 Tammikuu 2021 #17

Ja oisko halukkaita, sitoutumishaluisia crewejä ehdolla? Ois hyvä, jos henkilökunnan jäsenet sitten myös paneutuis hommaansa, eikä viikon jälkeen toteais, että panostusta ei olekaan ja crewin paikka jäis auki nopeesti. Mutta ehkä tästä enemmän sitten, kun päästään asian kanssa eteenpäin

16 Tammikuu 2021 #16
Vastaus tähän puheenvuoroon:
#15 Komppaan aikaisempia viestejä. :) Harmaahalla on kyllä hoitanut hyvin tukipalvelun/crewin työt, ja mahdollisuus hakeutua crewin tehtäviin nostaisi aktiivisuutta sivustolla :)
Hessu

Kiitos kommentoimisesta. Nyt olisi tosiaan tärkeää että Harmaahallakin osallistuisi keskusteluun, niin tiedettäisiin hänen ajatuksensa aiheesta

16 Tammikuu 2021 #15

Komppaan aikaisempia viestejä. Harmaahalla on kyllä hoitanut hyvin tukipalvelun/crewin työt, ja mahdollisuus hakeutua crewin tehtäviin nostaisi aktiivisuutta sivustolla

16 Tammikuu 2021 #14

Juu, samaa mieltä. Hyviä pohdintoja

16 Tammikuu 2021 #13

Tärkeä keskustelunavaus, ja olisi hyvä jos tänne saataisiin mielipiteitä ja keskustelua aiheesta 😊

16 Tammikuu 2021 #12

Mun mielestä Harmaahalla on hoitanut hyvin tonttinsa tukipalveluna ja crewinä. Todellakin kiitos siitä Harmaahallalle. 😊 Oon kuitenkin samaa mieltä siitä, että enemmän crewejä voisi tehdä sivustolle hyvää. Aiemmissa viesteissä puhuttiin tuosta demokratiasta, ja koen itsekin, että esimerkiksi päätöksenteossa olisi hyvää olla enemmän ääniä mukana. Lisäksi crewiksi pääsyn mahdollisuus voisi tosiaan aktivoida/motivoida käyttäjiä.

16 Tammikuu 2021 #11

Esimerkki tilanne siitä miksi se on tärkeää: Crew1: Hei olen huomannut että talli x on aktiivinen ja vaikuttaisi hyvältä tähän porukkaan Crew2: Olen eri mieltä koska.... Crew3: Olen samaa mieltä crew1 kanssa koska... Koska näinhän demokratia toimii ja siksi tilanne onkin tällä hetkellä hieman "huono" kun on vain yksi ihminen joka tekee päätöksiä.

16 Tammikuu 2021 #10
Vastaus tähän puheenvuoroon:
#9 Jep! Vaikka ´´töitä´´ ei olisikaan niin paljon esim. Kuvahyväksynnän saralla, niin silti olisi mielestäni erittäin tärkeää, että ns. Sivuston henkilökuntaa olisi enemmän. Toivon että Harmaahalla ottaisit myös osaa tähän keskusteluun :3
Usvaverho

Juuri näin. Ja se on mun mielestä myös tärkeää et sivuston henkilökunta on mahdollisimman monipuolista. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi tällä hetkellä tilanne on todella huono kun on vain yksi henkilö "crew-jengissä" kun koko jutun pointti on se että siellä on "demokraattisesti" toimiva porukka, jotka etsivät joukkoonsa uusia jäseniä.

16 Tammikuu 2021 #9
16 Tammikuu 2021 #8

Ja sehän siinä vähän on, kun sivusto on tavallaan yhden ihmisen varassa niin jäsenillä saattaa tulla tunne siitä ettei voi vaikuttaa asioihin. Ja tuolta crew-profiilista myös saa käsityksen, että crewin asemaa kannattaa tavoitella ja se on osa sivuston toimintaa, että niitä haetaan aktiivisesti. Vaikka tilanne nyt onkin se ettei sivusto ole niin aktiivinen kuin ennen, ei tätä mielestäni voi myöskään unohtaa

16 Tammikuu 2021 #7
Vastaus tähän puheenvuoroon:
#6 Olen keskustellut useamman tallin kanssa tästä aiheesta, jotka ovat jättäytyneet taka-alalle juurikin tästä syystä: he kannattaisivat useamman ihmisen crewinä oloa/tukipalvelua, joten kannatusta tälle aiheelle olisi kyllä :)
Usvaverho

Kiitos paljon rohkeasta vastauksesta. Itse asiassa itsekin on aiheesta tullut muutaman kanssa keskusteltua Mutta nyt asia on ainakin nostettu esiin ja toivon et muutkin ajatuksiaan tänne tulisi asiasta kertomaan, niin on sitten mahdollisuus myös vaikuttaa tähän. Ja uskon todella että tällä myös vaikutusta sivuston aktiivisuuteen!

16 Tammikuu 2021 #6

Olen keskustellut useamman tallin kanssa tästä aiheesta, jotka ovat jättäytyneet taka-alalle juurikin tästä syystä: he kannattaisivat useamman ihmisen crewinä oloa/tukipalvelua, joten kannatusta tälle aiheelle olisi kyllä

16 Tammikuu 2021 #5

Hyvä avaus! Minunkin mielestäni 1-2 kpl crewejä olisi paikallaan, juurikin demokratian vuoksi. Olen iloinen että Harmaahalla on tukipalvelussa ja samalla myös Crewinä, mutta samalla olen sitä mieltä että päätöksenteon ja tuen tällä sivustolla soisi jakautuvan tasaisemmin tuolla saralla

16 Tammikuu 2021 #4

Oon samoilla linjoilla. Luulen kans, että mahdollisuus päästä crewiksi vois kannustaa tallinilaisia aktivoitumaan. Harmaahalla hoitaa munkin mielestä hommansa hyvin (kiitos siitä, mutta kannatan toki ihan demokratian vuoksi sitä, että crewejä voisi olla useampiakin. Tai siis, eihän siitä mitään haittaakaan kai olisi?

16 Tammikuu 2021 #3

Ikään kuin tunnustuksena aktiivisuudesta ja sitä kautta sivuston ylläpitämisestä. Rehellisyyden nimissä olen itsekin hakemuksen aikoinaan laittanut, mutta en usko, että tällä hetkellä itselläni olisi siihen aikaa. Enkä tietenkään välttämättä muutenkaan sopisi tehtävään niin hyvin kuin joku toinen. Mitä mieltä te muut olette?

16 Tammikuu 2021 #2

Viime aikoina kävijämäärä on kuitenkin lisääntynyt ja olenkin miettinyt, että olisiko hyvä, jos sivustolla kuitenkin olisi joku toinenkin suomenkielinen "tuki" ihan vaan siitä syystä, kun meitä alkaa olemaan jo niin paljon. Ei niinkään sen takia, että hommaa olisi liikaa vaan ikään kuin demokratian hengessä. Ymmärtääkseni tehtävään kuitenkin useampikin halukas tällä hetkellä on ja uskon että crewinä oleminen voisi motivoida sivuston aktivoimiseen. --- jatkuu---

16 Tammikuu 2021 #1

Hei, olen itsekseni pohtinut tuota crew-asiaa. Tällä hetkellähän sivustolla toimii sekä Tukipalveluna ja crewinä Harmaahalla, joka hoitaa hommansa moitteettomasti ja missään nimessä ei ole mitään valittamista hänen työnteostaan. Päinvastoin enemmänkin kiittelemistä, hän kun on varmasti iso syy siihen, että Suomen tallini on vielä pystyssä. ---Jatkuu---